Kesämuistoja

PALUU MENNEISYYTEEN...

Joskus blogin alkuaikoina lupailin palata vielä joskus tähän asiaan ja tässäpä sitä nyt sitten ollaan. Paluu menneisyyteen monessakin mielessä; pikavisiitti 1700-luvulle, blogissa katsaus parin vuoden taakse ja itselleni kesämuistoja.

Vaan tässäpä on keittiöpuutarha n. 1700-luvun tapaan. Vaikka kesä oli pitkällä, niin kasvit näyttivät kuitenkin vasta istutetuilta. No, kesä oli mitä oli, niin ehkä ne olikin elokuussa vasta istutettuja.

Pihasta löytyi yrttien ja kasvisten lisäksi myös kukkia ja kasvipalstoja oli reunustettu samenttikukalla. Samenttikukan pitäisi torjua tuholaisia, mutta oman kokemuksen mukaan se myös kerää niitä.

Marjapensaita; punaherukassa näytti olevan marjoja, muut oli joko jo poimittu tai sitten tänä vuonna ei muita marjoja tullutkaan.

Vaan arvaatko jo paikan? No, tämä oli pika-pyrähdys Heinolaan ja lääninkivalteri Aschanin talolle. Tällä kertaa en käynyt sisällä lainkaan; johan tuo oli nähty ja jos on ollut 1700-luvun kuosissa tähänkin saakka, niin mikä olisi suuremmin muuttunut parissa vuodessa? Silloin jäi puutarha vaivaamaan ja nyt näin sen kesäloistossa.

Talo ja pihapiiri olivat edelleen kauniita ja kaunis kesäpäivä vaan paransi asiaa.

Aittarakennus taloa vastapäätä. Ja kaikkinensa...

...tunnelma oli oikeinkin idyllinen.

Pihan kirsikkapuu; ehkei sentään suoraan 1700-luvulta, mutta keittiöpuutarhassa ja pihassa on varmaan ollut kaikki mahdolliset hyötykasvit, pensaat ja puut. Omavaraisuus on ollut varmasti kunnia-asia, mutta myös Suomen talvesta selviämisen kannalta erittäin tärkeää.

Tuttua kuvaa edelleen; Heinolan kaupungin museo kesäasussaan.

Mutta on Heinolassa jotain muutakin kivaa; Kaupunginmuseolta muutaman kivenheiton päässä on Harju paviljonki; pääsääntöisesti kesällä toimiva ihastuttava vohvelikahvila. Herkullisia vohveleita...

... kauniita maisemia ja kahvilan ullakolla oli heinolalaisen vaatesuunnittelijan tekemiä asuja esillä; sieltä löytyi niin Irinan, Apulannan kuin Laura Voutilaisenkin käyttämiä asuja.

Hieno kesäpäivä Heinolassa, mukavassa seurassa ja monella tapaa paluu menneisyyteen.

Kun nyt vauhtiin pääsin maaseutumatkailussa, niin kävinpä seikkailemassa myös Vääksyssä.

Vääksyn koski ja sen vieressä Vääksyn vanha mylly.

Myllyn pyörä, joka ei enää ole toiminnassa.

Kaunista suvantoa kosken jälkeen; kesäidylliä!

Käsityötaidetta Vääksyssä; puussa kiipeävät neulesormikkaat edestä ja....

...takaa ja kun kesästä on jo niin pitkä aika, niin enhän minä enää muista, että mikä oli tämän teoksen nimi tai tekijä.

Puu oli saanut myös hatun ja kaulaliinan, oletettavasti oli saman tekijän käsialaa, mutta kuten sanottua, niin kun ei heti ryhdy tuumasta toimeen ja kirjoita niitä tänne, niin nämähän unohtuvat.

Hauskoja kuitenkin ja jälleen ihana kesäpäivä ja ihan parhaassa seurassa.

Nämä on niitä päiviä, joilla jaksaa talven.

Iltapuhteita...

KAKKUA JA KORTTEJA

Melkein raakakakku

Kesällä innostuin ajatuksesta siirtyä herkkujen osalta raakaherkkujen pariin ja kuin tilauksesta Yhteishyvä-lehdessä oli raakakakun ohje, joka sitten osoittautui melkein raakakakuksi, koska siinä  olikin tavallista suklaata raakasuklaan sijaan. Sitten vielä pääsin maistamaan ihan aitoa raakakakkua kummityttöni valmistujaisissa ja totesin, että nyt on kokeiltava tätä myös itse. Päädyin sitten kokeilemaan ensimmäisenä tätä melkein raakaa kakkua ja vaikka oli ensimmäinen kakku, niin heti oli ohjetta muutettava.

Käytin pohjassa rusinoiden sijaan taateleita, koska pidän enemmän taatelin mausta. Niin sitten silppurilla taatelit ja mantelit hienoksi ja tahna paineltiin irtopohjavuokaan.

Päälle tuli banaania, suklaata ja cashewpähkinöitä ja mitähän vielä? Jääkaappiin jähmettymään ja maut tasaantumaan. Samana päivänä maisteltuna banaani maistui tosi vahvasti läpi, mutta seuraavana päivänä suklaan ja banaanin yhdistelmä oli ihan loistava. Ylimääräistä sokeria ei siis tähän kakkuun lisätty, kaikki makeus oli taateleista, banaaneista ja suklaasta ja sitä oli ihan yllin kyllin.

Tätä herkkua syötiinkin sitten iltateellä, töissä iltapäiväteellä ja siitä riitti silti koko viikoksi. Tämän jälkeen olen tehnyt vielä parikin raakakakkua ja suuresti odottamani mustaherukkakakku oli maultaan aivan loistava, mutta ulkonäkö jätti toivomisen varaa; näytti hiukan kertaalleen syödyltä. Kolmannen kakkuni tein tilaamastani raakakakkukirjasta. Tein siitä Balilaisen suklaakakun, joka oli hyvä, mutta ohjeen mukaan olisi pitänyt käyttää täytteessä pakuriteetä tai vettä. Koska minulla ei ollut pakuriteetä ja en sitten ihan heti osannut ajatella, että mikä muu tee kävisi, niin laitoin vettä, joka ei ollut hyvä ratkaisu. Seuraavan kerran laitan kookosmaitoa veden sijaan tai ehkä suklaateetä. Luulen, että kumpainenkin voisi toimia hyvin.

Gluteeniton joulu

Elämässä tulee kaikenlaista aina vastaan ja yllätyksekseni huomasin syksyllä, etten enää pysty syömään vehnää enkä ruista. Ravintoterapeutin ja lääkärin kanssa juteltuani tulin tulokseen, että niistä on vaan luovuttava. Raakakakku innostukseni lievitti tuskaa, mutta mitä olisi joulu ilman piparkakkuja. Piparkakut ovat minun jouluherkkuni ja varsinkin omalla perinteisellä ohjeella tehtynä, jotka maistuvat teen kanssa erinomaisilta. Monta mukavaa hetkeä on vietetty ystävien kanssa teekupin ääressä pipareita nakerrellen ja maailmaa parannellen. Mikä nyt eteen?

Asiat siis tärkeysjärjestykseen! Tutkin erilaisia ohjeita ja jauhovaihtoehtoja ja päätin, että näitä tietoja soveltaen teen piparit omalla ohjeellani ja katson mitä niistä tulee. Vaihdoin vehnäjauhot riisi- ja tattarijauhojen sekoitukseen ja hyvinhän tuo toimi. Joulu on pelastettu; minä saan pipareita teeni kanssa!

Joulutorut eivät ole minun jouluherkkuni, mutta täytyyhän niitä olla, jos vaikka sisareni pistäytyy joulukahveille; ne ovat hänen jouluherkkunsa. Olen aina leiponut joulutortut valmiista taikinasta ja nyt oli haaste lähteä kokeilemaan itse tehtyä voitaikinaa. Niin kunnianhimoinen en sentään ollut, että olisin halunnut tortuista lehteviä; riitti kunhan ovat joulutorttuja. Niinpä taikinaksi valikoitui sekoitettu rahkavoitaikina. Ystävä piipahti glögillä ja totesi, että joulutortut maistuivat hyviltä ja juuri siltä miltä pitikin, vaikkeivät lehteviä olleetkaan. Ja kun vielä näyttivätkin ihan riittävästi joulutortuilta, niin tavoite täyttyi näidenkin osalta.

Kortteja joka tilanteeseen

Kakkujen lisäksi olen askarrellut kortteja. Meillä töissä oli hauska sattuma, että kahdella työkaverilla oli päivän välein 40- ja 50-vuotis syntymäpäivät ja halusimme heitä muistaa. Minä lupasin tehdä kortit ja kortteja miettiessäni pengoin askartelutarvikkeitani ja heti nauhat nähtyäni idea oli valmis. Hiukan mietitytti, että vaikka itse pidä yksinkertaisista ideoista, niin muut ehkä pitävät näitä liiankin yksinkertaisina. Käytin korteista mallit kierroksella ja sain niille hyväksyvän vastaanoton ja niinpä sitten vaan tuumasta toimeen ja askartelin päivänsankareille kortit. 

Loppuvuoteen mahtui myös ikäviä asioita. Minulle tärkeä ja läheinen isotäti kuoli marraskuussa ja surun keskellä piti mennä eteenpäin ja valmistautua tuleviin hautajaisiin. Isotätimme tuhkattiin, joten kukkalaitteet olisivat olleet turhia, sovimme, että tuomme arkulle vain kortteja, jotka voi sitten tuhkata hänen kanssaan. Äitini puolesta vein pienen kortin, jonka olin muokannut valmiista kortista lisäämällä taustapahvin ja pienen rusetin. Omaan korttiini otin idean isotädilleni valmistamastani 90-vuotiskortista, johon hän ihastui kovasti alkuvuodesta. Kortti on taitettu ja siinä toistuu Karjalan värit ja lisäsin siihen kauniin muistolauseen ja sisälle nimet. 

Suru on merkillinen asia; siihen auttaa vain aika ja vaikka se ei koskaan häviä kokonaan, niin ajan kanssa pahimmat särmät hioutuvat ja sen kanssa oppii elämään. Tähän tarvitaan vielä enemmän aikaa, mutta muistokortin tekeminen oli jotain konkreettista, jotain jonka saatoin vielä tehdä hänen hyväkseen, pieni apu sekin.

Heti kohta hautajaisten jälkeen olisi pitänyt olla joulumielellä ja joulukortteja tekemässä. Tämä vuonna joulumieli on kadoksissa ja kortit olivat siten silkan uurastuksen takana. Työ takkusi ja kiirettä pukkasi. Idean piti olla yksinkertainen ja helppo, mutta huopa oli vallan merkillistä; se tylsistytti sakset ennätysajassa ja sitten niitä jyrsittiin ensin normaalisti leikkaamalla, sitten saksien kärkiosalla ja lopuksi silkalla sisulla, koska en halunnut tylsistyttää kaikkia saksiani. Tähdiksi tarkoitetut tekotimantit loppuivat kesken ja kävin hakemassa uusia, jotka onnistuin kadottamaan melkein heti tuotuani ne kotiin ja ei kun taas uusia timantteja ostamaan. Ja tottahan korteissa piti myös käyttää keväistä ihastustani eli kimalleliimaa ja se toimi ihan niin kuin olin ajatellutkin. Sentään jokin sujui, mutta korttien kanssa meinasi iskeä tuska.

Yllä ensimmäisiä kortteja, tosin osa on jo postitettu ja tässä sitten massaa lisää...

Valkoinen huopa loppui kesken ja en halunnut enää ostaa mokomaa lisää, joten loput kortit sitten tein entisin ideoin. Muutama sai koristellun kuusen...

...ja muutamalle leikkasin sitten jouluomppuja. Kortteja olen lähetellyt monessa erässä aina niiden valmistuttua ja jos joku sai tänä jouluna kaksi korttia, niin älä kerro sitä minulle! Jos taas joku jäi ilman korttia, niin se ei ollut tarkoituksellista; kirjanpito saattoi pettää tai sitten minä vaan sekoilin lähettämisen kanssa ja joku muu sai sen: Anteeksi! Vaan älä kerro tätäkään minulle, haluan uskoa, että muistin kaikki ja onnistuin lähettämään kortit sinne minne pitikin.

Mutta tässä on vielä mahdollisuus korjata tilannetta!

Toivon kaikille hyvää ja rauhallista joulua 

ja onnellista uutta vuotta 2015!

Työssäoppiminen

JA VIELÄ KERRAN: KEVÄÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

Nyt kun kaikissa näytelmissä, joihin jotain tein, on jo ollut ensi-ilta, niin voin viimein julkaista tämän.

Pekka Töpöhäntä

Kevään työssäoppimisessa Tampereen työväen teatterissa sain tehdä kaikenlaista syksyn tuleviin näytöksiin ja yksi näistä oli Pekka Töpöhäntä, johon sain tehdä kaikkea hauskaa.

Silakkaraamattu

Pekka Töpöhännässä on kohta, jossa tarvitaan silakkaraamattua ja sellainenhan piti sitten tehdä. Kirja oli valmiina, mutta kannet piti uusia tyyliin sopivaksi. Lavastajan toiveena oli kala, johon käytetään mosaiikkia ja kalan muodon piti olla symmetrinen, muuten sain vapaat kädet toteuttaa kannet.

Muoto valikoitui eräästä mallikuvasta, joita lavastaja oli tulostanut valmiiksi, muokkasin sen vaan symmetriseksi. Pohjan maalasin hopeamaalilla

Seuraavaksi kiinnitin kaikki niiteillä varustetut osat.

Mosaiikit liimasin pohjaan kuumaliimalla. Olin tehnyt kokeiluja kuumaliimalla ja asennusliimalla ja totesin, että kuumaliima on siistimpi vaihtoehto, mutta saattaisi tarvita lisätueksi pinnan lakkauksen.

Löysin kimalleliimojen ihanan maailman ja kala sai lisää kimallusta ja samalla liimatut mosaiikkipalat tulivat myös tuetuiksi niin, ettei sormi löytäisi pahvin ja mosaiikin välistä rakoa.

Kaloja tehtiin kaksi; etu- ja takakanteen, ja niiden piti olla symmetrisiä itseensä nähden, mutta myös toisiinsa nähden.

Liimasin kalat turkoosille pahville sitkeällä kaksipuolisella teipillä.

Pahvit liimasin kirjan kansiin mattoliimalla ja päälle laitoin kaksi kerrosta lakkaa. Kirjasta tuli mosaiikkikaloineen tosi painava ja kirjan kannet oli tuettava liimaamalla sivuja yhteen ja siirtämällä painopistettä eteenpäin. Lakkaus teki kirjasta liukkaan ja mietinkin, että millainen karhennus siihen tarvittaisiin, ettei kirja lähtisi näyttelijältä ihan käsistä.

 

Mitalit

Pekka Töpöhäntä oli saanut jo aikaisemmin, ennen näytelmän alkuasetelmaa, hengenpelastus-mitalin pelastettuaan jonkun tulipalosta. Toiveena oli, että mitaleissa olisi mosaiikkipaloja.

Lähdin muokkaamaan kullanväriseksi maalattua puukiekkoa kimalleliimalla, jolla muodostin liekkikuvion, koska en halunnut tehdä liekkikuviota pelkästään mosaiikeista, jottei kuvio menisi ihan tukkoon.

Lisäsin kuitenkin mosaiikkipaloja liekkikuvion päälle ja reunan kehystin mustilla ja kullanvärisillä palasilla, jotka toistivat nauhan väriä.

Pekka voittaa näytelmässä myös urheilukilpailun, josta hän saa toisen mitalin kaulaansa. Halusin tehdä mitalista erilaisen, koska mitalit on ansaittu eri syistä ja eri aikoina.

Lisäsin mosaiikkipalojen lisäksi mitaliin myös kimalleliimaa, jotta mitali säihkyisi ja toisaalta mitalin kultainen pohjamaali alkoi näyttää likaisen ruskealta kultaisten mosaiikkipalojen rinnalla.

Irtojalat

Pekka Töpöhäntä sullotaan säkkiin ja heitetään laivaan ja tällöin Pekasta ei näy sääret säkin suusta. Näitä sääriä lähdin sitten toteuttamaan. Pohjarunko on vahvaa pahviputkea, muoviputkea ja solumuovia ja tietysti kuumaliimaa ja ilmastointiteippiä.

Sääri sai vahvikkeeksi solumuovia ja vielä pohkeeseen pieni lisäsuikale tuomaan muotoa. Ja kiinnitys jälleen kuumaliimalla ja ilmastointiteipillä. Solumuovin päälle vielä vanua ja siitä lisää muotoa pohkeeseen.

Sääret yhdistin toisiinsa paksulla pahviputkella, johon tein sääressä olevan pahviputken mentävät reiät, työnsin ne paksumpaan pahviputkeen ja vahvistin liitoksen ilmastointiteipillä.

Teippasin ensin toisen pään putkesta kokonaan tukkoon, jolloin sääret eivät pääsisi liikkumaan sivusuunnassa....

...lisäksi vielä täytin pahviputken polyuretaanilla, jotta se pitäisi sääret paikoillaan ja tukisi lisää rakennetta. Ja lopuksi vielä teippasin toisenkin putken pään tukkoon.

Vanun päälle vedin jalkoihin sukkahousut, koska tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että millaiset housut Pekalla olisi ja ajattelin, että jos lahje on yhtään väljä ja pääse nousemaan yli sukan, niin sieltä ei pilkottaisikaan valkoista vanua, vaan ihonväristä sukkahousua. Lisäksi tein vielä sukkahoususta ulkoisen lisätuen säärten kiinnittämiseen. Sukat jalkaan ja sääret alkavat jo näyttää hyvältä.

Leikkasin vanhoista farkuista lahkeet ja pujotin ne sääriin ja ompelin ja teippasin ne sääriin kiinni ja aina vaan oikeammalta tämä näyttää.

Ja kun tähän vielä lisää tossut, niin näyttää jo varsin aidoilta ja tässä voisin olla vaikka itse siestalla jalat pöydällä odottamassa uutta ideaa.

Tossuihin tarvittiin vielä tähdet, jotta olisivat mahdollisimman oikeat ja ne leikkasin aikalailla vapaalla kädellä eli kaikki yhteneväisyys aitojen tähtien kanssa on siis silkkaa sattumaa.

Pekka säkissä

Kun sääret tulivat valmiiksi, niin minulle todettiin, että voisin hyvinkin tehdä myös jatkon säärille, eli hahmon, joka työnnetään säkkiin ja johon nuo irtosääret sitten kiinnittyisivät. Ja ei kun tuumasta toimeen.

Ensimmäisenä muokkasin pään tutusti liimaamalla kaksi vaahtomuovi kiekkoa yhteen, sisään liimasin muovista sähköjohtojen putkea ja päällystin vielä koko komeuden sukkahousulla. Hartialinjan tein niin ikään vaahtomuovista ja sisään muoviputkea säilyttämään ryhtiä.

Ompelin vartaloa varten kankaasta pussin, johon alareunaan ompelin nauhat, joilla irtosääret saataisiin sidottua kiinni, niiden lisäksi tein myös "helman", joka saataisiin kiristettyä säärten ympärille.

Käsivarret tein muoviputkesta, vanusta ja kankaasta. Muoviputken on tarkoitus pitää käsivarsissa muotoa.

Vartaloon tuli vaahtomuovia ja vanua. Pepun muotoilin vaahtomuovista ja ensimmäisen yrityksen jälkeen jouduin vielä lisäämään vaahtomuovia, että se näkyisi edes jotenkin säkistä läpi.

Työnsin koko komeuden ompelemaani pussukkaan ja kiinnitin käsivarret paikoilleen. Jotenkin tämä vaan näyttää siltä, että tässä joku on joutunut pakkopaitaan, eli hiukan tässä nyt lipsahdettiin Yksi lensi yli käenpesän puolelle.

Pekan piti mahtua säkkiin, eikä säkki saanut näyttää ruumispussilta eli Pekkaan oli saatava liikettä. Mietin, että miten ihminen asettuisi säkkiin, jos hänestä näkyisi vaan jalat ulkopuolelle ja lievä etukyyry asento ja käden rintakehällä tuntui luontevalta. Tässä käsiä ei ole vielä kiinnitetty paikoilleen.

Viimein Pekka on säkissä ja varsin aidon näköisesti. Jaloista ja etukumarasta asennosta tulee vaikutelma, että Pekka potkii ja kiemurtelee säkissä ja tulos näyttää varsin hyvältä. Pariin kertaa heittelimme säkkiä lattialle ja hyvin siitä sai otteen ja Pekka lensi ihan komeasti, mutta osuuko Pekka laivaan, niin se jäi meitä mietityttämään, koska näkemämme laiva oli aika pieni ja Pekka siihen nähden aika suuri. Olisi ikävää, jos Pekka osuisi laivaan ja kaataisi sen tai vielä ikävämpää, jos Pekka valusi lopuksi laivan kylkeä pitkin laivan ja laiturin väliin satama-altaaseen. Kyse kun on kuitenkin lasten näytelmästä.

Kynsiviila

Pekka Töpöhäntään tarvittiin myös kynsiviilaa ja jotta se näkyisi näyttämöllä johonkin, niin sen piti myös olla aika iso, noin 30 cm pitkä. Ja kuten aina, niin sen pitäisi myös kestää kovaakin käyttöä. Tein viilan rungon ohuesta vanerista. Sahasin perusmuodon vannesahalla, reunat huolittelin nauhahiomakoneella ja varren kolot viilasin käsin viilalla ja hiekkapaperilla.

Maalasin pohjan punaiseksi.

Kynsiviilan hiekkapaperiosat leikkasin tiheästä samettikankaasta, jonka sitten töpötin vedellä ohennetulla lakalla, jotta kangas säilyisi hyvänä ja nukka kestäisi käytön.

Vilan varteen tein pienet kuviot kimalleliimalla, jotta viila ei näyttäisi niin jalkaraspilta. Kimalleliiman päälle laitoin pari kerrosta kiiltävää lakkaa.

Liimasin lopuksi lakalla kovetetut kankaat paikoilleen ja niin kynsiviila tuli valmiiksi. On siinä kyllä vähän jalkaraspin näköä; olisi ehkä pitänyt tehdä siitä vielä vähän kapeampi.

Muita

Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Yöllisen koiran merkillinen tapaus on myös rekvisiitaltaan aika merkillinen; lähes kaikki on näyttämöllä päällystetty tervapaperilla. Ja vaikka tervapaperi on yksi lempparimateriaalini, niin silti vähän epäilytti, kun lähdimme päällystämään matkalaukkuja sillä.

Laukun edetessä idea alkoi hahmottua ja tuntua hyvältä. Laukut näyttivät upeilta, mutta oli aika kova työ saada tervapaperi kiinnittymään eri tavoin pinnoitettuihin laukkuihin.

Vielä kun vähän viilattiin yksityiskohtia, niin aina vaan parani. Tässä korostettiin laukun kulmia, lisäksi päällystimme myös laukun kädensijat.

Laukuista tuli tosi hyvännäköisiä ja hauskinta oli, että eri kulmista katsottuna ne näyttivät tervapaperilla päällystetyiltä, metallisilta tai jopa kivestä veistetyiltä. Suunnittelinkin, että käyn viemässä niitä eri patsaiden jalkojen juureen ja katson, että kauanko menee, ennen kuin joku huomaa asiaankuulumattoman laukun patsaan jaloissa.

Kohta kaikki on paremmin

Kohta kaikki on paremmin -näytelmään tarvittiin runkopatja-sänkyä. Jousiosa on tehty vanerista ja päälle liimattiin vaahtomuovipatja ja jottei tämä erottuisi, niin reunat piti naamioida ja tähän puuhaan sitten ryhdyin. 

Ompelin ohutta vanua patjan reunaan niin, että se peitti sekä patjan että vanerisen "joustinosan".

Tässä "joustinpatja" on käyty läpi ja reunat on naamioitu, enää vaan patjapussi päälle ja petauspatja ja sänky on valmis.

Näytelmässä on myös hyllyjä seinillä ja niillä on punaisia kirjoja ja koska varastosta ei löytynyt riittävästi punaisia kirjoja, niin niitähän oli sitten tehtävä. Minun aloittaessani tehtävää, kirjat oli jo pohjamaalattu, mutta lisäilin eri sävyjä, korostin yksityiskohtia ja maalailin osan kirjoista uudestaan.

Tässä kirjat näyttivät hyvältä ja toivottavasti myös näyttämöllä, mutta tarpeistonvalmistuksen pajan valot ovat eri juttu kuin näyttämön valot, niin kaikki voi vielä muuttua, mutta tässä niitä nyt kuitenkin on: punaisia kirjoja hyllyille.

Kainon laulu

Kainon lauluun pääsin sitten tekemään vessa- ja talouspaperihylsyistä tötteröneniä. Nauratti, että vessapaperirulla-askartelusta ei näemmä koskaan pääse eroon, mutta hauskaa se oli siltikin. Vaikka tötterönenien tarkoitus ei meille auennut, niin ohjeet olivat selkeät ja niiden perusteella oli helppo tehdä tarvittavat tötteröt.

Koska vessapaperirullat ovat aika keveitä, niin kokeilimme erilaisia paksumpia rullia, jotta ne olisivat kestävämpiä. Asiat eivät vaan ole niin yksinkertaisia, paksummat rullat painoivat nenää ja koska emme tienneet, että kauanko näitä piti pitää nenällä, niin pitäydyimme kevyissä rullissa, joita sitten vahvistelin kestävämmäksi.

Rullat maalattiin Ruotsin lipun keltaiseksi, joka näytti eri mallien mukaan olevan vaalean keltaisesta auringonkukan keltaiseen ja kaikkea siltä väliltä. Toki sillekin oli oma värikoodinsa, mutta netistä katsottuna sekin näytti olevan melkein mitä vaan. Oli luotettava omaan näkemykseen. Lisäksi vielä kuminauhat kiinnitykseen ja tötterönenät olivat valmiit.

Sain tehdä kevään aikana paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Olin todella tyytyväinen harjoitteluuni. Matkalaukut olen nähnyt Yöllisen koiran merkillisessä tapauksessa ja mielestäni ne näyttivät edelleenkin hyviltä, hiukan ehkä laatikkomaisilta, mutta kaukaa katsottuna tervapaperi söi yksityiskohtia ja sehän sen käytössä oli kai ollut ideanakin.

Rakkauslaulu

... Jaa, tämä oli unohtua. Olin heti ensimmäisenä päivänä muiden mukana tökkimässä kukkia ja ruohotupsuja Rakkauslaulun ikkunaseinien taakse. Tältä tökityt kasvit näyttivät ikkunan takaa...

... ja tältä edestä. Ikkunoita oli useita ja kaikista tuli tarkoituksella vähän erilaisia.